perjantai 9. helmikuuta 2018

Ystävä

On olemassa monenlaisia kavereita, mutta oikeita ystäviä huomattavasti harvemmassa. Oikea ystävyys on ajatonta. Sun ei tarvitse olla päivittäin tekemisissä, voi mennä pidempiäkin ajanjaksoja, jolloin kommunikointi perustuu lähinnä tägäämisistä hauskoihin kuviin Instagramissa. MUTTA, kun nähdään, oli viime näkemisestä viikko tai pari kuukautta, juttu jatkuu siitä, mihin se silloin jäi. Ystävälle voi soittaa, kun menee huonosti. Ystävälle jaetaan ilot ja onnistumiset, mutta myös surut ja murheet. Ystävän duuni on olla tukena, kuunnella ja toimia neuvonantajana. Ystävä ei tuomitse, vaikka sä olisit ollut kuinka persereikä. Ystävä kannustaa sua eteenpäin. Ystävän kanssa voi jakaa ajatuksia, joita ei välttämättä ihan kenelle vain paljastaisi. Ja tällaisesta ystävästä tulee jokaisen olla kiitollinen!

Ystävänpäivän kunniaksi päätettiin Villasukkakirjailijan, eli Lindan, kanssa tehdä yhteinen blogipostaus. Tämä vuosi on meidän ystävyydelle muutenkin spesiaali: ollaan oltu kavereita nimittäin 20 vuotta!
Ollaan siis käytännössä tunnettu aina. Näihin vuosiin mahtuu monenmoisia tarinoita. Ollaan persoonina hyvin erilaisia, mutta pelottavan paljon samalla aaltopituudella. Linda on mulle just sellainen frendi, joka pysyy! Planeetan ainoa ihminen, joka tietää minusta KAIKEN.

Tyhmin asia, jonka olemme tehneet yhdessä?
L: Ei me voida kirjottaa siitä tänne!
P: Niitä on paljon, mutta teiniaikojen master-selitykset ryyppyreissulle ja armoton teiniaika kokonaisuudessaan (mitä vitt…?)

Ensimmäinen yhteinen muisto?
P: Kerhosta, Lindalla oi aina täydelliset hiukset ja tyylikkäimmät vaatteet!
L: Kerhon ihan alussa, olimme Paulan kanssa molemmat vessassa. Noin 4-vuotiaina siis. Paula isolla, aikuisten pöntöllä, ja minä vieressä sellaisella lasten pikkupöntöllä. Minun ”pyyhkimään” -huutoon ei reagoitu, joten kurkotin avaamaan oven ja huusin kovempaa. Paula, jolle oli siihen mennessä kehittynyt ”taito” tuntea häpeää, huusi vieressä, että älä tee sitä. No, siinä me sitten istuttiin vierekkäisillä pöntöillä, vessan ovi auki ja kaikki kerhokaverit eteisessä pällistelemässä.
kuva: WeHeartIt
Oletteko koskaan olleet toisillenne kateellisia? Voivatko kaverit kadehtia toisiaan?
L: Mun mielestä voi olla kateellinen, mutta tässä iässä pitää myös myöntää se itselle, ja mieluiten myös sille ystävälle. Mä oon aina kadehtinut sitä, miten spontaani, boheemi ja rohkea oma itsensä Paula on: mäkin kun oon aina halunnut, ja joskus haluaisin edelleen, olla lävistetty, tatuoitu ja tyyliin sinitukkainen.
P: Olen useastikin! Kateutta on myös hyvänlaatuista, ja tästä voi kaverille puhua. Lindalla on ihan käsittämätön taito organisoida ja toimia järjestelmällisesti. Se myös tekee juttuja, joita se haluaa tehdä ja uskoo itseensä. Ja tsiikatkaa sen hymykuoppia ja valkoisia hampaita! Älytön muijja!

Kolme parasta piirrettä toisessa?
P: Avoimuus, aitous ja rehellisyys.
Friends come and go like waves of the ocean.
But the true ones stick, like an octopus on your face.
L: Mä keksin ne huonot ensin! Noh... huumorintaju, luotettavuus ja tietenkin se tapa, jolla Paula selittää jutut. Tähän viimeiseen tietysti kiteytyy myös niiden juttujen materiaali!

Kolme huonointa piirrettä toisessa?
L: Ensimmäisenä tulee mieleen myöhästely, mutta oon niin tottunut siihen ja osaan ennakoida sitä, ettei se oikeastaan enää ole huono piirre. Eli: 1. Paulan vieressä ei voi kävellä, kun se kallistuu aina mua kohti ja melkeinpä nojaa mua vasten kävellessään, 2. huolettomuus, ja sitten tietty 3. itsepäisyys: siksi ollaankin oltu aikoinaan napit vastakkain, kun molemmat ollaan niin jääräpäitä!
P: Itsepäisyys, tietynlainen kärsimättömyys ja suunnitelmallisuus. MUTTA nämä on helposti perusteltavissa siinä, että itse olen kohtalaisen vatipää ja itsellä vähän Muumilaakson meininki, ei ole aikatauluja ja ovia ei lukita yöksi.

Tutustuimme seurakunnan kerhossa vuonna -98, olimme samalla luokalla koko peruskoulun. Matkaan mahtuu jos jonkinmoista tarinaa aina hiekkalaatikolta jälki-istuntoon. Linda meni lukioon, ja musta tuli ajoneuvoasentaja. 16-vuotiaina meidän tiet erosi eri paikkakunnille. Mä asuin Raisiossa, ja kun muutin takaisin Uuteenkaupunkiin, Linda pakkasi laukut ja muutti Ylöjärvelle. Eikä me oltu paljoakaan tekemisissä, mutta kun näimme toisiamme, meidän juttutuokiot kestivät tunteja, koska kerrottavaa oli luonnollisesti niin paljon. Sittemmin olemme olleet tekemisissä enemmän. Nykyään kun välimatkaa on enää muutamia kilometrejä voidaan ihan vain kahvitella. Mutta kyllä meidän kahvihetket useasti venyvät maratonipituisiksi. Keskustelut alkavat useasti sanoilla ”Arvaa mitä mulle kävi…” tai ”Mitä sä oot mieltä..” – ja yleensä ennen kuin toinen on saanut edes takkia pois päältä. Tiedämme toisistamme asioita, jotka eivät ikinä tule kestämään päivänvaloa. Meidän jutuilla ei ole rajoja, ja kaikesta voi puhua ääneen. En voi olla muuta kuin onnellinen, että mulla on just tällainen ystävä.

Linda julkaisi Tarinavyyhti-novelliblogissaan runon, joka kertoo meistä ja eritoten minusta. Käy lukemassa!

Nyt soi: SANNI - Trampoliini

perjantai 29. joulukuuta 2017

Lupauksista teoiksi

Päätitkö aloittaa uuden elämän ja tehdä asioita toisin? Kenties olet päättänyt pudottaa painoa, lopettaa tupakoinnin tai vaikka aloittaa uuden liikuntaharrastuksen? – Hienoja päätöksiä. 

Todellisuudessa et kuitenkaan tarvitse kalenteria taikka uutta vuotta muuttaaksesi elämääsi. Jos oikeasti haluat tehdä muutoksia, se lähtee susta itsestäsi. Mikään ei muutu, jollet itse halua muuttaa sitä.

Monet eivät enää edes tee näitä kuuluisia uudenvuodenlupauksia, koska näitä samoja lupauksia on saatettu tehdä jo vuosia. Tiedetään jo entuudestaan, etteivät ne tule kestämään muutamaa viikkoa pidemmälle, miksi siis pettyä uudestaan?

Miksi näitä lupauksia sitten tehdään näin Uuden Vuoden kynnyksellä? – Koska uskomme siihen uuteen alkuun ja uuteen mahdollisuuteen muuttaa elämää. Tahdonvoima ei kuitenkaan riitä, sen siivillä menee viikko, jos toinenkin, mutta paluu entiseen on melko varmaa.

Yleensä epäonnistumisen taustalla onkin riittämätön suunnittelu tai epärealistiset tavoitteet (omakohtaisesti voin allekirjoittaa tämän tapahtuneen itselleni monesti). MUTTA, jos olet tehnyt itsellesi uudenvuodenlupauksen, olet todennäköisesti ajatellut asiaa jo aikaisemmin, eikä lupaus ole täysin tuulesta temmattu. Tee siis kunnollinen suunnitelma, MITEN aiot sen saavuttaa. Perinteiset “pudotan 10 kiloa painoa”, “lopetan tupakoinnin”, “en syö karkkia” ja muut tämän tyyppiset lupaukset eivät motivoi pitkälle, jos ajattelee pelkästään asioita, mistä joutuu luopumaan. Ajattele pidemmälle ja listaa mielummin niitä positiivisia asioita; mitä sä saat ja hyödyt siitä, että saavutat nämä tavoitteet.

2/17 vs. 12/17
Itse lupaan näin julkisesti lopettaa tupakoinnin (tämä ei varsinaisesti ole uudenvuodenlupaus, vaan liittyy itselle tehtyihin lupauksiin, joista tulee juttua myöhemmin…). Eihän siinä loppujen lopuksi ole mitään järkeä ja onhan se ihan perkeleen kallista. Olen ajatellut asiaa niin monesti ja lopettanutkin useampaan kertaan, tosin huonolla menestyksellä. Aina on ”löytynyt jokin syy” sille polttamiselle. Ei varmaan tarvitse paasata tupakoinnin terveysvaikutuksista ja lopettamisen positiivisista puolista. Tavoitteena on myös parantaa omaa fysiikkaa ja kasvattaa sitä lihasmassaa. 😊 JA nyt, kun ne ääneen kerrottu, niin onhan näistä pakko pitää kiinni! 😉 

Laita itsesi etusijalle tärkeysjärjestyksessäsi ja sitoudu tavoitteeseesi. On toki hyvä muistaa, että vaikka sulla on kuinka hyvä suunnitelma, aina tulee vastoinkäymisiä. Ja niitä tulee varmasti kaikille. Se, miten sä jatkat niiden vastoinkäymisten jälkeen, ratkaisee. Jos oikeasti haluat jotain, löydät aina tavan saavuttaa sen. Ei siis saa luovuttaa! 😊

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!


-Baulba

Nyt soi: Sia - Never give up

perjantai 8. joulukuuta 2017

Firstbeat - hyvinvointianalyysi

Vähän väsyttää ja pientä stressiä – tyypillisin vastaus, mitä musta sai irti syksyn lopussa.

Teetin itselleni mielenkiinnosta hyvinvointianalyysin, tarkoituksena selvittää liikunnan tehokkuutta ja palautumisen laatua.

Mitä hyvinvointianalyysi siis kertoo?
    • Hyvinvointianalyysin tarkoituksena on auttaa hallitsemaan stressiä, palautumaan paremmin ja liikkumaan oikein.
    • Hyvinvointianalyysi on hyvinvoinnin ja liikunnan ammattilaisille suunniteltu työkalu stressin, palautumisen ja liikunnan vaikutusten mittaamiseen.
    • Analyysi perustuu sydämen sykevaihtelun analyysiin. Ympärivuorokautinen sykevälianalyysi osoittaa hyvinvointia tukevat ja kuluttavat elämäntavat sekä auttaa löytämään syyt ylikuormituksen taustalla.
    • Analyysin tavoitteena on löytää tasapaino työn ja vapaa-ajan sekä kuormituksen ja levon välille.
Hyvinvointianalyysin avulla todennetaan siis palautumisen riittävyyttä, unen palauttavuutta, yksilöllisiä stressitekijöitä sekä liikunnan terveys- ja kuntovaikutuksia. Tulosten perusteella annetaan toimenpidesuositukset hyvinvoinnin tukemiseksi ja tarvittaessa ohjataan jatkotutkimuksiin.

Mittauslaite on kiinni kolmen vuorokauden ajan,
jokaiselta mitatulta päivältä saa tarkan analyysin.
Hyvinvointianalyysin avulla pyritään tunnistamaan kuormittumisen merkit varhaisessa vaiheessa, kohdentamaan toimenpiteitä tehokkaammin, motivoimaan elämäntapamuutoksiin sekä pienentämään stressistä ja sairastelusta aiheutuvia haittoja.

Tiedostin jo etukäteen, etteivät stressitasot ja unen laatu ole olleet sitä, mitä niiden olisi kuuluneet olla… Mutta olihan se kohtalaisen surullista lukea tämä tieto paperilta. Ihan mustaa valkoisella (tässä tapauksessa punaista valkoisella…): kroppa ei enää palautunut juuri ollenkaan unen aikana.

Yli kahdeksan tunnin, omasta mielestä ”hyvin nukutun yön” aikana palautuminen (elimistön rauhoittuminen) oli alhaisimmillaan vain vajaata puoltatoista tuntia: ”Unijakson pituus oli suositusten mukainen, mutta palautuminen oli heikkoa.” Unen palauttavuuteen vaikuttaa unen pituus, sekä palautumisen määrä ja laatu unen aikana. Unen palauttavuuden kokonaispisteiksi sain kohtalaisen 47/100 (ikäluokan keskiarvo on 64p.) Mutta, jos jotain positiivista haetaan, oli palautumisen laatu (sykevaihtelu) kuitenkin jokaisena mitattuna yönä laadullisesti hyvää.

Stressi ja palautumisen tasapaino päivänaikana oli myös todella alhaista: ensimmäisenä päivänä palautumista ei esiintynyt lainkaan ja seuraavinakin päivinä vain kohtalaisesti. Tasapaino koostuu stressin ja palautumisen kokonaismääristä, sekä päivänaikaisesta palautumisesta. Stressin ja palautumisen kokonaispisteet olivat myöskin kohtalaiset 38/100 (ikäluokan keskiarvo on 59p.)

Liikunnan terveysvaikutukset olivat kuitenkin hyvät. Harjoitukset tukivat aerobisen kunnon kasvattamista, sekä ylläpitivät hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa. Liikunnan terveysvaikutukset muodostuvat aerobisen liikunnan keston ja tehon perusteella. Liikunnan terveysvaikutusten kokonaispisteet pisteet olivat 100/100. Mittaukseen sisältyi yksi lepopäivä, jolloin tulos oli 42p.

Kokonaisuuspisteet hyvinvointianalyysistä olivat 62/100. Tulos perustuu stressin ja palautumisen sekä unen ja liikunnan mittaustuloksiin.

Mä olen tunnetusti stressiherkkä ihminen, ja se heijastuu herkästi unen laatuun ja nukkumiseen ylipäätään. Mittaus kestää kolme vuorokautta ja jokaisen yön luulin nukkuneeni ”hyvin”. C’moon yli 8h jokaisena yönä! Ei vaan todellisuudessa ollutkaan niin. Suosittelen jokaista tekemään mittauksen, jos siihen on mahdollisuus. Itselle tämä oli ainakin hyvin silmiä avaava kokemus ja auttaa jatkamaan fiksummin eteenpäin.
 
Kun sain mittaustulokset, pidin reilun 2 viikkoa taukoa treenaamisesta. En siksi, etten olisi halunnut tai jaksanut treenata, vaan koska lihashan kasvaa tunnetusti levossa ja jos kroppa ei lepää niin ei voi odottaa mitään hurjaa kehitystä. Ja kyllä se jaksamisen pohja olisi jossain kohtaan vastaan tullut. Tämä oli pisin tauko, mitä olen pitänyt koko tämän mun saliharjoittelun aikana, ja voin todeta näin jälkeenpäin, että vaikka se pitkältä ajalta tuntuikin, niin se oli se mitä tarvittiin. Tauon jälkeen paluu salille oli aikamoista satujumppailua, mutta arki on taas lähtenyt rullailemaan kivasti.


Kiitokset Hannele ja SportMasagolle mittauksesta!

Nyt soi: Elastinen - Eteen ja Ylös

-Baulba

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Uutta ja vanhaa

Syksyn tuulet toivat mukanaan monia uusia juttuja, jotka ovat pitäneet meikäläisen hyvinkin kiireisenä.
 
Mitä kaikkea sitten on tapahtunut? No…

Elokuussa juhlittiin häitä, siskoni Piian meni vihdonkin naimisiin Joosen kanssa, jonka kanssa on ollut yhdessä jo vuodesta 2007. 

Kaikessa ”hiljaisuudessa” meikäläinen pakkasi laukut ja muutti Turkuun. Asunto löytyi puolivahingossa Martin asuinalueelta, ja olenkin nyt jo täysin rakastunut tähän paikkaan. Tämä on just sopivan lähellä kaikkea ja ihan sairaan hyvät ulkoilumahdollisuudet. Neliöitä asunnossa on parikymmentä vähemmän kuin vanhassa, mikä tuotti aluksi hiukan päänvaivaa huonekalujen järkevän sijoittelun kannalta. Isona plussana tosin on OMA SAUNA! (Hienosti oon aikaisemmin pärjännyt ilman, mutta en mä tota enää poiskaan antais!)


Treenit suoritan Sali82:lla, josta löytyy kattavasti laitteita ja saa omat treenit vedettyä ilman turhempia ihmettelyjä. Ja matkaakin on vain muutama kilometri (tämä luonnollisesti tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä ;)). Ruokakauppakin löytyi kulman takaa, niin eiköhän täällä hengissä pysytä!


Väenpaljoudessa ei niin hyvin viihtyvänä ihmisenä luonnollisesti erehdyin menemään Citymarkettiin päivänä, jolloin liikkeellä oli jokainen paikallinen mainoshaukka. Kyllä siinä oli pienen kylän kasvatti hämillään, kun tajusin leipäosaston olevan suurempi kuin meidän Supermarketti… Tarkoituksena oli siis hakea nopeasti moppi ja poistua paikalta. Pelkän siivoustarvikeosaston löytymiseen sai kulutettua hyvän tovin aikaa. No, moppi löytyi lopulta, mutta kyllähän tällaisen suorituksen jälkeen pienelle maailman valloittajalle kerkeää nälkä tulemaan…

Ajatuksena oli hakea jotain nopeaa ruokaa, jotta saisi verensokerit oikealle tasolle, sen verran ehdin ahdistua jo tässä kohtaa. Ihme kyllä löysin tieni tälle tiskille jossa oli kaikenlaista salaattia ja lihaa ja kaikkea mitä vaan voi äkkiseltään kuvitella. Ja se tiski oli pitkä. Seuraavaksi ”ongelmaksi” muodostui tämä laaja valikoima. Siinä hetken pyörittyäni päädyin valitsemaan itselleni herkullisen näköisen patongin.

Tehtävä suoritettu, patonki ja moppi kainaloon, ja suunta kohti kassoja. Leipäosaston kohdalla epäonnekseni joku hiukan liian pirteä naishenkilö kuulutti jostain ilmaisista maistiaisista ja PAM sata innokasta maistiaisten ystävää pamahti paikalle, (tiedätte varmaan ne luonto-ohjelmat joissa savannilla makaa eläimen ruho ja haaskalinnut hyökkää sen kimppuun) kyse oli siis elämästä ja kuolemasta. Ja minä siellä välissä patongin ja mopin kanssa. Herkempi olisi saanut jonkinasteisen kohtauksen, eikä se kyllä itsellänikään kaukana ollut… No hengissä ja ehjänä lopulta kassojen kautta ulos, ja olo oli enemmän kuin ylpeä tästä rajusta suorittamisesta.

Kaiken tän muuton ja hälinän keskellä alkoivat myös työt uudessa paikassa. Ei vain alkanut tämä ihan suunnitelmien mukaisesti, vaan sairastuin heti keuhkokuumeeseen, josta nyt koitetaan pikaisesti toipua. Kuume onneksi laski lääkityksen avulla nopeasti, eikä sykekään noussut enää 160:neen portaita kulkiessa. Pientä flunssaa ja nivelsärkyä lukuun ottamatta ollaan taas elävien kirjoissa.
 
Kuva: WeHeartIt

Nyt kun arki tästä taas tasoittuu, niin blogikin päivittyy aktiivisemmin, pysykää kuulolla!

Nyt soi: Mikko Harju - Taivas ei oo rajana

-Baulba

sunnuntai 13. elokuuta 2017

20 randomia


20 randomia faktaa Baulbasta.

#1 Näinkin aktiiviseksi ihmiseksi olen hetkittäin todella laiska. Ja tämä hetkittäinen laiskuus aiheuttaa pientä kiukkua, jolloin pienen itsensä tsemppaamisen jälkeen löytyy taas ihan uudenlaista puhtia.
Kuva: Emma Konttinen, Studio Sorvakon Rantatie

#2 Voin helposti nukkua kellon ympäri.
Ja ottaa päikkärit myöhemmin. Eipä tähän mitään ihmeellistä lisättävää, välillä vain väsyttää.

#3 Mulla on jonkin asteinen keskittymishäiriö. Ei vain aina ajatus ihan pysy kasassa, ja saatan unohtaa muutamassa sekunnissa, mitä olin aiemmin tekemässä. ”It’s hard for me to focus and focus sounds like hocus pocus and I really like magic a whole lot. Abracadabra.”

#4 Pystyn kuitenkin keskittymään hyvinkin intensiivisesti asioihin, jotka koen mielenkiintoisiksi tai tykkään tehdä. Esimerkiksi treenatessa en kuule, näe tai edes aina ymmärrä mistään muusta ympärillä tapahtuvasta. Kirjoittaessa saatan menettää täysin ajantajun. Tylsistäkin asioista saa mielenkiintoisen, kun vain katsoo eri näkökulmasta.

#5 Musiikki auttaa keskittymään. Se peittää taustalta ylimääräiset äänet, enkä mä aina edes ”kuule”, millaista musiikkia soi. Salilla kerran havahduin Anna Eriksonin ääneen, ei kai sillä niin väliä, kunhan rauta nousee. :D

#6 Yliajattelen. Kaikkea.

#7 Mulla on todella huono muisti. Mun aivot vaan rekisteröi asioita hyvin vaihtelevasti.

#8 Tykkään tehdä käsitöitä. Kudon, virkkaan ja askartelen paljon. Halpa ja helppo tapa vähentää stressiä.
Kuva: Emma Konttinen, Studio Sorvakon Rantatie

#9 Rakastan hyvää ruokaa.
Mutta en kuitenkaan itse ole mikään masterchef. Jos haluan syödä jotain erikoisempaa tai ”herkutella”, joku muu valmistaa ruuan tai syön ulkona.

#10 Mun tekemä ruoka kuitenkaan harvemmin näyttää hyvältä – ei ulkonäkö, vaan se maku! Ja olen kuitenkin useamman vuoden onnistunut pitämään itseni hengissä. Jauheliha & makaroni. Toimii.

#11 Olen todella kovapäinen. Horoskoopiltani olen härkä ja luonnekuvaus osuu täysin nappiin. Perse edellä puuhun, vaikka väkisin, jos näin on päätetty.

#12 Olen ujo. Ainakin omasta mielestäni. Ei kuulemma välity ulospäin.

kuva: @villasukkakirjailija
#13 Luen paljon.

#14 Ajattelen englanniksi. Toisinaan myös ”juttelen itselleni” tai selitän itselleni mitä olen tekemässä. – Kyllä, mulla on hetkittäin hyvinkin mielenkiintoisia monologeja.
#15 Mulla on todella huono tuuri. Lievästi ilmaistuna (Esimerkiksi tuossa vähän aikaa sitten auto hajosi, räjäytin blenderin ja pyörästä puhkesi kumi. Kaikki nämä saman päivän aikana.). Äidin suusta: ”Älä koske mihinkään. Kaikki, mihin sä kosket, on joko rikki tai epäkunnossa”. Muutenkin mulle sattuu asioita, mitä ei ihan normaalisti muille ihmisolennoille satu.

#16 Tykkään kauniista asioista. Auringonlaskut ja syksyn värit, tiiättekö?

#17 Olen todella huono parkkeeraamaan. Joo, mä oon se, joka ei ikinä osu ruutuun.

#18 Outo huumorintaju. Mä nauran niitä juttuja, joihin muut ei reagoi…

#19 En ole ”kodinhengetär”. Viihdyn hyvin kotona, kaiken ei vain tarvitse olla ”niin justiinsa”.

#20 Olen lähes AINA myöhässä… Mun aikatauluissa ei yleensä ole hirveästi ylimääräistä pelivaraa. Vartti on myös hyvin laaja käsite.

Itselle ihan normaaleja arkipäiväisiä juttuja, joidenkin mielestä ehkä outoja. Tällainen kuitenkin on Baulba, toiset tykkää ja kaikkia ei pysty miellyttämään. Näitä olisi tullut vaikka kuinka ja paljon, jätetään kuitenkin jotain vielä kertomatta. ;)

Nyt soi: Evelina - Ei filtterii


-Baulba

maanantai 17. heinäkuuta 2017

70 kiloa rakkautta

Mä arvostelen paljon. Mä olen todella ilkeä. Puhun usein rumasti ja välillä vaadin ihan liikoja. – En muilta, enkä toisille, vaan itseltäni ja itselleni.

kuva: We Heart It

Aina pitäisi olla jollain tapaa ”parempi”. Nätimpi, laihempi, ahkerampi…

Se miten me puhumme itsellemme vaikuttaa suuresti omaan itsetuntoon. Miksi siis olemme niin ilkeitä itsellemme, ja kulutamme niin paljon energiaa tähän negatiiviseen ajatteluun?

Tiedän, että negatiiviset kokemukset, koulukiusaaminen ja sosiaalisen median luomat mielikuvat ”täydellisestä” photoshopatusta kropasta eivät ainakaan auta asiaa.


Olen itse ”yliajattelija”. En koe, että olisin koskaan sopinut täysin mihinkään muottiin. Oma tyyli pukeutua, meikata ja käyttäytyä on vuosien aikana saanut jonkin verroin kommenttia jo ylä-asteikäisenä. Itsetunto on ollut hetkittäin täysin nolla. Nuorempana mietinkin jatkuvasti sitä, mitä muut ihmiset ovat minusta mieltä (erittäin huono tapa, jota lähes jokainen kuitenkin tekee). Teinivuosista asti olen stressannut ja kärsinyt huonosta ihosta, en ole myöskään ollut luonnostaan pienikokoinen, vaan olen taistellut vuosia ”ylimääräisten” kilojen takia. Miksi? – Koska mietin, mitä muut minusta ajattelevat.

Oma paino on vuosien aikana seilannut ylös ja alas. Erilaisia dieettejä on tullut vedettyä useampia, ja paino on saatu alas. Jostain syystä olen aina ajatellut, että mulle ”ihanteellinen” paino olisi 56 kg (enkä todellakaan pysty edes selittämään, mistä tämä luku on peräsin…) Alimmillaan paino kävikin jossain 50kg:n paikkeilla, ja voin todeta, ettei itsetunto ollut yhtään korkeampi, enkä minä yhtään sen onnellisempi.


Nykyään ymmärrän sen, että paino on vain luku. Se ei kerro ihmisestä mitään. Mutta se, miten sä kannat itsesi, tekee susta kauniin just sellaisena kuin sä olet. Itsevarmat ihmiset, eivät anna muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa omaan olemiseensa. Muilta ihmisiltä saadut kehut toki ruokkivat itsetuntoa ja minäkuvaa, mutta niitä ei tarvitse erikseen kalastella, jos on sujut itsensä kanssa. Myönnän olevani todella kateellinen ihmisille, jotka pystyvät sivuuttamaan ulkopuolisten kommentit. Totta kai loukkaavat kommentit ja ”harmittomat” töksäytykset nakertavat mielessä, en kuitenkaan anna niille aikaa mielessäni. Opeteltavaa on paljon, mutta suunta on oikea.

Vuosia jatkunut itsensä mollaus ja virheiden etsiminen eivät parane yhdessä yössä, mutta tavasta on kuitenkin mahdollista päästä irti. Pitää vain muistaa kehua itseään päivittäin ja keskittyä niihin parempiin puoliin. Näin se mörkö pään sisällä rupeaa pikkuhiljaa hiljenemään. Omani yrittää satunnaisesti edelleen kommentoida, mutta nykyään tiedän miten saan sen hiljaiseksi.


Mulla on edelleen näppyjä naamassa. Mä en ole mallin mitoissa ja mullakin on selluliittiä. Antaa niiden olla. Keskityn niihin parempiin puoliin: mä tykkään mun silmistä, ja mulla on oikeastaan ihan kiva perse, persoonasta puhumattakaan! ;)

 Mikä sussa on parasta?

Nyt soi: Robbie Williams - Love my life


-Baulba

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ihan pakko

"Onko sun ihan pakko mennä salille?" "Kyllähän sä nyt yhden kakkupalan voit maistaa?" "Mikset sä voi juoda, eihän se treenaaminen nyt yhdestä baari-illasta kärsi?"

Ei, mun ei ole PAKKO mennä salille, mutta mä HALUAN mennä. KYLLÄ, mä VOIN syödä, mä VOIN juoda sen yhden tai kiskasta perinteiset perskännit, jos mulla on sellainen olo. MUTTA, kyse on kuitenkin täysin omasta valinnasta. Olen asettanut itselleni tavoitteita, joiden saavuttamiseksi täytyy välillä tehdä näitä valintoja.

Edellä mainittuja kysymyksiä on itselle esitetty lukemattoman monia kertoja. ”Se on niin vitun fitness, ettei se voi…” – Mun puolestani jokainen saa olla musta just sitä mieltä, mitä tykkää. (En erityisemmin kuitenkaan pidä tosta fitness-sanasta, kysehän on kuitenkin elämäntavasta…) Tavoitteellinen treenaaminen on kuitenkin hyvin kokonaisvaltaista hommaa, ja jokapäiväiset valinnat kävelevät käsi kädessä kehityksen ja tulosten kanssa.

PAKKO ei ole Suomessa muuta, kuin maksaa veroja ja kuolla. Elämästä tulee hirveän rankkaa, jos aina on PAKKO tehdä jotain (käydä lenkillä, mennä töihin, laihduttaa… Listaa voi jatkaa loputtomiin). Se, miten itse näet nämä asiat ja ajattelet, ratkaisee, ei se, mitä muut ovat mieltä.

Niin kuin aikaisemmin olen kertonut, oma salitreenaaminen alkoi painonpudotus-operaation merkeissä. Silloin tuli vielä juhlittua paljon, lähes joka viikonloppu ja parhaillaan muutamana päivänä, ”kun ei ollut mitään muutakaan”. Kehitystä tuli silti tasaisesti, jossain kohtaa itselle kuitenkin riitti. Aloin panostaa treenaamiseen, mikä on varmaan ollut omalla kohdallani paras valinta, minkä olen tehnyt. Absolutistia musta ei koskaan saa, mutta mun EI OLE PAKKO ottaa viinaa joka juhannus tai uusivuosi.

Ymmärrän toki, että kaikki tämä salilla ramppaaminen, ruokien punnitseminen, aamulenkkeily ja muu hömpötys varmasti kuulostaa kummalliselta kaverille, joka ei ole tottunut tällä tavoin elämään. Ei tätä kuitenkaan tehdä PAKOSTA. Uskallan väittää, että ne jotka tällä kaavalla elävät, useimmat vuosia, varmasti pitävät siitä, mitä tekevät: täysin omasta valinnastaan ja tahdostaan.

Joskus ne valinnat ovat itsestäänselviä. Toisinaan harmittaa, ettei ”voi” lähteä kavereiden kanssa viihteelle. Useimmiten tosin ei, koska krapula. Tiedostan itse, miten se vaikuttaa omalla kohdalla treenien tehokkuuteen ja lepoon. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, mitä VOI tehdä ja mitä EI. Kyse on siitä, mitä mikä on itselle tärkeää ja miten se vie eteenpäin, kohti niitä tavoitteita. Se ei ole keltään muulta pois, jos jätän sen palan pullaa syömättä, tai lasillisen ottamatta. Päinvastoin. ;) Outoa tästä tekee se, että aina täytyy olla valmis perustelemaan omia valintojaan. Täytyy selittää, miksei VOI tai TÄYTYY tehdä jotain…

Mä teen tätä, koska mä tykkään tästä. En tiedä mitään parempaa, kun sen fiiliksen hyvin kulkeneen treenin jälkeen. Haluan kehittyä. Haluan voida paremmin. Joskus sen eteen täytyy tehdä valintoja, tehdä sen mitä se vaatii.

Jos sä tykkäät siitä mitä sä teet, se ei ole enää PAKKO – vaan oma valinta.

Tän päivän biisi: Omal tyylil - Robba & Aurora

-Baulba