En suunnittele asioita hirveän pitkälle. Elämässä kun ei ikinä tiedä,
mitä päivät tuovat tullessaan, siksi toiminkin usein hetken mielijohteesta.
Yleensä näistä syntyykin hyviä tarinoita kerrottavaksi (tai ainakin ratkiriemukkaita omasta mielestä…) J
Guildhall |
Päätin reilu viikon varoitusajalla lähteä Irlantiin moikkaamaan
kaveria, ilman sen suurempia suunnitteluja. Olihan asiasta aikaisemminkin ollut
puhetta, mutta ei mitään sanoja enempää. Pari iltaa selasin halvimpia lentoja, kunnes
osui sopivan hintaset kohdalle. Kamat kassiin ja menoksi!
Siitä on jo useampi vuosi, kun olen viimeksi Suomen maaperältä
poistunut (jollei lasketa Tallinnan
”opintomatkaa”). Matkalla Vantaalle mietin sitä, kun muut aina puhuvat,
kuinka rentouttavaa onkin lähteä reissuun. Paskat. Itte olin ihan loppu ennen,
kun olin edes päässyt lentokentälle. :D
Vantaan lentokentällä kaikki sujui ilman suurempia ongelmia. Meitsi
tosin on oikea turvamiesten painajainen kaikkine lävistyksineni. Kyllä siinä
sai hetken aikaa pyöriä ja selitellä, kun metallinpaljastimet huusivat
kuolemaa.
Rakastuin tähän paikkaan heti! |
Dublinin päädyssä puolestaan ongelmat alkoivat kasaantua
konkreettisemmin. Olimme aloittaneet laskeutumisen Dublinin lentokentälle, kun
koneen kapteeni kuulutti: ”Joo, jäädään tähän itäpuoliskolle odottelemaan, että
Dublinin kentällä on laskeutumistilaa.” Meinasin karjasta, että eihän me nyt
tähän voida jäädä hengailemaan! Piti meinaan keretä bussiin, joka lähti 45
minuutin kuluttua laskeutumisesta. Reilu 25 minuuttia me sitten lopulta oltiin
myöhässä aikataulusta. Siinä pienessä kiireessä laukut hihnalta ja ulos
terminaalista.
Olin kaverin kanssa aikaisemmin jutellut, mistä löydän bussipysäkin. (Tän
piti siis olla ihan piece of cake -juttu). No, selvisi hyvin pian, että tää
paikka on pikkusen isompi kun Ukicityn linja-autoasema. (Niin oon tosiaan kotoisin Uudestakaupungista, jossa asukkaita on
jotain 15 000). Aikataulu oli ”hiukan” tiukka: neljässä minuutissa
piti löytää oikea bussi. En valehtele jos sanon, että näitä laitureita oli
varmaan yli 40 kpl. Onneksi ihmiset siellä olivat hyvin ystävällisiä ja ihme
kyllä kerkesin oikeaan bussiin. Matka jatkui Londonderryyn.
Huoneistohotelli City Center B&B, jossa vietin lomani, oli täyden
viiden tähden arvoinen! Olo oli kuin olisi kotona, ja omistajat olivat super
mukavia ja ystävällisiä. Kokoajan kyseltiin, onko kaikki varmasti hyvin ja
tarvitaanko jotain. Aamiaisesta puhumattakaan! Sijainti oli myös kohdillaan,
sillä keskustaan ei ollut kuin muutaman kilometrin kävelymatka.
Keskustassa kävellessä pääsi myös näkemään paikallisia nähtävyyksiä. Derry
on ainoa kaupunki Irlannissa, joka on täysin muurien ympäröimä (Walled City), ja ihastuinkin itse
täysin vanhaan kaupunkiin. Rakennukset olivat todella kauniita. Muita hienoja
nähtävyyksiä olivat ehdottomasti mm. Shipquay Gate:s, jonka alta pääsi
kulkemaan ”kaupungin eri puolille”. Peace Bridge, silta pyöräilijöille ja kävelijöille,
joka ylitti Foyle-joen. Guildhall,
keskustassa sijaitseva, hyvin näyttävän näköinen
kellotorni, sekä City Walls, joka tarjosi uskomattomat maisemat ympäri
kaupunkia.
Eikä loma ole mikään loma ilman treenejä! Sali löytyi vajaan kilometrin
päästä majatalosta (Pure Gym), ja
puitteet olivat kohdillaan. (Tämä oli
yksi harvoista asioista, jonka selvitin ennen reissuun lähtemistä…)
Pointsit myös loistavalle asiakaspalvelulle, ihan turistinahan siellä oltiin.
Henkilökunta esitteli koko salin ensimmäisellä käynnillä, kertoi seurojen
toiminnasta ja kaikesta mitä mahdollisuuksia heidän salillaan on harrastaa.
Kotiinpaluu kesti kokonaisuudessaan 14 tuntia (+2h aikaero). Lähdin aamulla bussilla Derrystä ja olin Dublinin
lentokentällä iltapäivällä. Kyllä oli pienen kaupungin kasvatti totaalisesti
hukassa. :D
Kaikki oli vähän suurempaa. Onneksi myös täältä löytyi ystävällisiä
ihmisiä, joilta sai tarvittavan avun, ja löysin oikean terminaalin ja pienen
pyörimisen jälkeen oikean portin. Olin aiemmin laskenut, että mulla on yksi
tunti ja 45 minuuttia aikaa vaihtaa konetta Lontoossa. No… Eipä mennyt tämäkään
niin kuin olin sen suunnitellut. Lontoon Heathrow:iin lähtevä kone oli
kokonaisuudessaan 45 minuuttia myöhässä, ja istuin koneen takaosassa, joten
koneesta ulos pääsemiseenkin tuhlaantui jo tovi aikaa.
City Walls |
Kun kone oli turvallisesti Lontoon maaperällä, mulla oli kokonaiset 32
minuuttia aikaa löytää Helsinkiin lähtevä kone. (Tässä kohtaa saattoi olla pieni paniikki.) Parin kilometrin
pikakävelyn ja tuskasoijan jälkeen löysin kyltin, jossa kerrottiin, että
terminaalin vaihto tapahtuu bussikuljetuksella. Bussilla kolmos terminaaliin ja
taas armotonta ravaamista (nämä
etäisyydet toisistaan olivat hiukan eri luokkaa, kuin Helsinki-Vantaalla…),
toisen kerran turvatarkastukseen, ja helvetinmoista juoksua portille. Ihme
kyllä, ehdin ajoissa ja olinkin viimeinen matkustaja portilla ja taisin olla
koneessa kokonaiset 5 minuuttia ennen liikkeelle lähtöä. Olin kohtalaisen ylpeä
itsestäni.
Jouduin matkallani ostamaan uuden matkalaukun, koska shoppailusokeus
pääsi yllättämään. Päätin ostaa vaaleanpunaisen matkalaukun, jotta tunnistaisin
sen helposti ja nopeasti hihnalta (ja
olihan se ihan mielettömän porno!). Harmi, ettei se laukku ikinä sieltä
tullutkaan. Matka kohti kotia jatkui siis kevyemmin kantamuksin.
Keko Salata - Pari kilometriä, tais olla tän reissun biisi :D "Oon jo melkein perillä, enää pari kilometriä jäljellä." |
Bussilla pääsin autoparkille ja Mazdan keula kohti kotia. Kuski saattoi
olla hiukan kahvilla tässä kohtaa matkaa, sillä ajoin ohi Turun rampista ja
eksytin itseni kehän sisäpuolelle. :D Kolmen tunnin ajon jälkeen olin vihdoin kotona,
tosin haikein mielin. Reissu oli kokonaisuudessaan MAHTAVA! Eniten harmitti
kotiinpaluu. Kiitos Piialle, jonka heitosta koko juttu lähti liikkeelle. <3
Matkalaukkukin löysi kotiin muutamaa päivää myöhemmin. J
Jatko-osa reissusta tulossa myöhemmin =)
-Baulba ”maailmanmatkaaja”